keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Extremity Retained



Extremity Retained pyrkii kuvaamaan maailmanlaajuisen ilmiön, nimeltä Death Metal, syntyaikoja. Kirjan on kirjoittanut itsekkin legendaarisissa bändeissä kuten Dying Fetus ja Misery Indexissä soittanut Jason Netherton. Kirja on kokoelma muistelmia ja haastatteluja skenen avainhenkilöiltä ympäri maailmaa. Vaikka kirjassa pyritään käsittelemään asiaa maailmanlaajuisesti, se silti keskittyy suurelta osin Amerikkaan, sillä sieltä koko metallin alagenre sai alkunsa. Ainakin Amerikkalaisten mielestä.


Kirjan heikkous on siinä, että lähes jokaisella, varsinkin Amerikkalaisella, on samankaltainen kokemus skenen alkuajoista. Kirja päätyy toistamaan itseään ja silloin tällöin mielenkiintoa tuovat vaikkapa Etelä-Amerikkalaisten tai Suomalaisten omat kokemukset ja se miten karusti ne eroavat Amerikkalaisista tovereistaan.


Nippelitietona mainittakoon, että Jason Netherton asuu nykyään Suomessa ja pyörittää vapaa-ajallaan The Other Records nimistä distroa Helsingin Sörnäisissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyvää jälkeä

Seinäjokelainen opettaja Hanna Kivisalo oli pitkään tunnettu blogistaan Sekunnit ja tunnit. Suuren suosion myötä syntyi ajatus kirjoittaa...