Tero Ikäheimosen kirja Pirunkehto, kertoo kotimaisen Black Metalin syntytarinaa. Suomalainen Black Metal pitää sisällään muutaman kulttimaineeseen nousseen yhtyeen, joiden siivellä koko skene nousi aikanaan maailmanlaajuiseen arvostukseen. Tosin nykyään se on lähinnä arvostettu lähinnä niiden mielestä jotka siihen yhä kuuluvat. Kirja kuvaa hyvin aikoja ennen internettiä, miten tärkeä tape trading verkosto on ollut ja miten kauan on kestänyt allekirjoittaa sopimus ulkomaisen levy-yhtiön kanssa, sekä miten helppo ulkomaisten lafkojen on ollut kusettaa kotimaisia artisteja.
Nykyään kotimainen Black Metal on lähinnä natsisymppaajia ja natseja sisällään pitävä päihdepäiväkerho, jossa soittajat putoilevat lavoilta ja suhisevat biisinsä miten sattuu, joten vanhoista paremmista ajoista ja bändeistä lukeminen aiheuttaa vahvaa kaipuuta entisaikoihin ja nuoruuden vimmaan. Itselleni kiinnostuksen koko genreen tappoi soittajien suhtautuminen muihin ihmisiin ja bändeihin. Suomalaisessa Black Metalissa tuntuu lähes jokaisella olevan vahvoja narsistisia taipumuksia ja nämä ihmiset ovat suorastaan luotaantyöntäviä. Hyvä kirja, paska skene.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti